Siirry sisältöön

Elo-Kajaani 2021 ryhmänäyttelyt

31.7.2021 FCI 1/3 & 5/10, myös pennut
Lauantaina Junior Handler, joka on Kainuun kennelpiirin piirinmestaruuskilpailu.

1.8.2021 FCI 2/9 & 6/8, myös pennut

Näyttelypaikka:
Vimpelinlaakson urheilukeskus, Kuntokatu 13, 87100 Kajaani

Tervetuloa näyttelyyn elokuun vaihteen Kajaaniin!

Näyttelypaikalle ei oteta yleisöä.
Näyttelyyn ilmoitetun koiran kanssa näyttelypaikalle saa tulla sen perheenjäsenet.
Aikuisen perheenjäsenen lippu 5 €, lapset alle 12 v. ilmaiseksi.
Saman perheen koira voi tulla näyttelyyn mukaan turistikoiraksi. Turistikoirallakin tulee luonnollisesti olla sääntöjen mukaiset rokotukset.

HUOM. Vallitsevan koronatilanteen vuoksi muistutamme riittävistä turvaväleistä, hyvästä käsihygieniasta ja suosittelemme vahvasti kasvomaskin käyttöä. Kainuun soten suosituksen mukaan toivomme Koronavilkun lataamista älypuhelimeen ja sen käyttöä.
Teemmehän yhdessä tapahtumasta turvallisen.

Pystytä telttasi vain niille osoitetulle alueelle urheilukentän viereiselle nurmialueelle. Kentälle EI SAA pystyttää telttoja, varjoja eikä mitään piikillä maahan pistettävää, koska urheilukentän keskustan nurmialueen alla on kasteluputkisto!

Tulokset lauantai

Tulokset sunnuntai

Aikataulut

Lauantai 31.7.

KEHÄ 1

Olli Kokkonen66
belgianpaimenkoira, tervueren610.00
belgianpaimenkoira, groenendael2
belgianpaimenkoira, malinois1
hollanninpaimenkoira, karkeakarvainen2
saarloos wolfhond1
tsekinpaimenkoira4
valkoinenpaimenkoira711.00
pitkäkarvainen collie28
sileäkarvainen collie713.00
etelävenäjänkoira1
maremmano-abruzzese1
komondor1
slovakiancuvac1
pieniamerikanpaimenkoira2
mudi2
KEHÄ 2

Pinja Hiltunen60
welsh corgi cardigan1510.00
welsh corgi pembroke10
shetlanninlammaskoira3511.30
- pennut1
- urokset10
- nartut 24
KEHÄ 3

Jaana Hartus78
saksanpaimenkoira510.00
saksanpaimenkoira, pitkäkarvainen3
bordercollie6
australiankarjakoira1
australiankelpie1
australianpaimenkoira1311.00
partacollie2
lancashirenkarjakoira1
länsigöötanmaanpystykorva212.00
pohjanpystykorva13
suomenpystykorva20
länsisiperianlaika1
itäsiperianlaika9
airedalenterrieri1
KEHÄ 4

Marjo Nygård33
sileäkarvainen kettuterrieri410.00
karkeakarvainen kettuterrieri4
amerikanstaffordshirenterrieri4
staffordshirenbullterrieri2
bullterrieri1
kääpiöbullterrieri1
manchesterinterrieri311.00
brasilianterrieri4
valkoinen länsiylämaanterrieri8
silkkiterrieri2
Marjatta Pylvänäinen-Suorsa31
beaucenpaimenkoira / beauceron112.00
schapendoes2
pumi2
saksanpystykorva, mittelspitz, muut värit4
saksanpystykorva, mittelspitz, valkoinen6
saksanpystykorva, mittelspitz, musta ja ruskea5
saksanpystykorva, pomeranian1
cairnterrieri7
kerrynterrieri3
KEHÄ 5

Matti Luoso54
jackrussellinterrieri1710.00
parsonrussellinterrieri711.00
saksanmetsästysterrieri2
borderterrieri11
australianterrieri712.15
norfolkinterrieri1
norwichinterrieri3
dandiedinmontinterrieri1
skyenterrieri5
KEHÄ 6

Mari Pajaskoski69
harjoitusarvostelija Emma Pirilä: siperianhusky

suomenlapinkoira1510.00
lapinporokoira3
valkoinen ruotsinhirvikoira111.00
hälleforsinkoira1
shiba2
kishunkoira1
chow chow2
eurasier1
perunkarvatonkoira, iso1
perunkarvatonkoira, pieni1
etnankoira6
lunnikoira112.00
amerikanakita1
alaskanmalamuutti10
siperianhusky23
KEHÄ 7

Katja Korhonen55
jämtlanninpystykorva3710.00
- urokset19
- nartut 1811.00
harmaa norjanhirvikoira1812.15
KEHÄ 8

Markku Mähönen48
samojedinkoira1710.00
spitzien mittaus
11.00
saksanpystykorva, grosspitz, valkoinen1
saksanpystykorva, keeshond5
saksanpystykorva, kleinspitz, musta ja ruskea3
saksanpystykorva, kleinspitz, muut värit6
karjalankarhukoira16
Jenna Leino13
Junior handler
14.00
- nuoremmat6
- vanhemmat1
Junior handler

- Piirimestaruus6
KEHÄ 9

Jarmo Vuorinen86
basenji509.00
portugalinpodengo, karkeakarvainen, pieni2
volpino italiano1
italianvinttikoira9
sloughi210.00
azawakh7
unkarinvinttikoira2
irlanninsusikoira17
skotlanninhirvikoira111.45
saluki5
venäjänvinttikoira9
afgaaninvinttikoira5
whippet2013.00
faaraokoira1

Sunnuntai 1.8.

KEHÄ 1

Marjo Nygård50
snautseri, musta610.00
snautseri, pippuri & suola7
kääpiösnautseri, musta3
kääpiösnautseri, musta-hopea611.00
kääpiösnautseri, pippuri & suola4
kääpiösnautseri, valkoinen1
kääpiöpinseri13
bokseri412.30
newfoundlandinkoira6
KEHÄ 2

Olli Kokkonen33
tanskandoggi, keltainen ja tiikerijuovainen410.00
tanskandoggi, musta ja harlekiini6
tanskandoggi, sininen2
rottweiler1
bullmastiffi3
mastiffi111.00
kanariandoggi1
isosveitsinpaimenkoira1
leonberginkoira4
hovawart10
Katja Korhonen36
suomenajokoira1712.00
venäjänajokoira4
beagle1413.15
basset artésien normand1
KEHÄ 3

Jaana Hartus44
kultainennoutaja2710.00
chesapeakelahdennoutaja1
dalmatiankoira911.45
grand basset griffon vendéen2
petit basset griffon vendéen2
dreeveri312.30
KEHÄ 4

Marjatta Pylvänäinen-Suorsa73
portugalinvesikoira1210.00
rhodesiankoira3
berninpaimenkoira1611.00
bernhardinkoira, pitkäkarvainen4
dobermanni3
apinapinseri2
griffon bruxellois212.30
petit brabancon2
japanese chin4
löwchen2
kiinanpalatsikoira, pekingeesi3
maltankoira2
coton de tuléar18
KEHÄ 5

Markku Mähönen56
espanjanvesikoira2110.00
lagotto romagnolo1711.15
pyreneittenmastiffi1
kromfohrländer1
papillon212.30
phalène12
venäjänbolonka2
KEHÄ 6

Matti Luoso72
sileäkarvainen noutaja410.00
kiharakarvainen noutaja4
novascotiannoutaja10
barbet2
fieldspanieli211.15
cockerspanieli12
sussexinspanieli1
kooikerhondje4
englanninspringerspanieli1612.30
walesinspringerspanieli17
KEHÄ 7

Marja Kosonen57
labradorinnoutaja4109.00
- pennut4
- urokset10
- nartut 27
cavalier kingcharlesinspanieli811.30
havannankoira5
shih tzu3
KEHÄ 8

Jenna Leino62
villakoirien mittaus
10.00
villakoira, iso, harmaa, aprikoosi ja punainen2
villakoira, iso, musta, ruskea ja valkoinen4
villakoira, keskikokoinen, harmaa, aprikoosi ja punainen4
villakoira, keskikokoinen, musta, ruskea ja valkoinen5
villakoira, kääpiö, harmaa, aprikoosi ja punainen411.00
villakoira, kääpiö, musta, ruskea ja valkoinen7
villakoira, toy7
bichon frisé3
lhasa apso5
markiesje212.30
venäjäntoy, lyhytkarvainen1
venäjäntoy, pitkäkarvainen3
kiinanharjakoira15
KEHÄ 9

Jarmo Hilpinen70
ranskanbulldoggi1610.00
mopsi5
chihuahua, lyhytkarvainen9
chihuahua, pitkäkarvainen1412.00
bolognese3
tiibetinspanieli1513.00
tiibetinterrieri8

Ryhmäkilpailut

noin kello 15

Lauantai 31.7.

Junior Handler Jenna Leino

FCI 1/3 Jaana Hartus
FCI 5/10 Jarmo Vuorinen
Paras veteraani Matti Luoso
Paras kasvattajaryhmä Markku Mähönen
Best in Show Marjatta Pylvänäinen-Suorsa

Sunnuntai 1.8.

FCI 2/9 Marjo Nygård
FCI 6/8 Katja Korhonen
Paras veteraani Matti Luoso
Paras kasvattajaryhmä Markku Mähönen
Best in Show Marjatta Pylvänäinen-Suorsa

Tiedustelut

kainuu.show@gmail.com
tai puhelimitse iltaisin 044 5079 162 Eija Makkonen

Järjestävät seurat

Kainuun Hirvikoirayhdistys, Koutaniemen Metsästysseura, Kainuun Haukkuvat Lintukoirat & Kainuun Riistamiehet